Kuulumiset

17.12.2021

Nettisivut ja varsinkin tämä blogi on elänyt pitkään hiljaiseloa. Elämä on ollut aikamoista matalalentoa koko syksyn. Opintovapaan päätyttyä ja töihin palattua tuntui, että aika ei riitä mihinkään. Mutta nyt voin iloita ja kertoa, että tänään sain tiedon että opinnäytetyöni on hyväksytty ja toinen arjen pyörittämiseen tulossa oleva helpotus siintää vuodenvaihteen jälkeen kun vaihdan työtä! Aivan uskomatonta miten onnistuin löytämään työn, jonka raamit mahdollistavat koirien ja arjen yhdistämisen, koska voin työskennellä joustavalla työajalla (pääosin) kotoa käsin 💖 Rukouksiini on vastattu 😇 Ja tämähän saattaisi tarkoittaa sitä, että laumaa voisi kasvattaa - jos Heikin kanssa neuvottelut onnistuvat 😉😎

Viime viikonloppuna pyörähdettiin Liepajassa ja Gidjalla meni siellä ihan nappiin: lauantaina paras narttu ja serti > uusi Latvian valio (vahvistusta odotellaan) 🤩🥳 Sunnuntaina PN2. Jantter oli molempina päivinä luokkansa toinen, laatuarvostelulla ERI SA. Pikkusen jäi hampaankoloon, mutta... Seuraavat näyttelyt onkin sitten Lahdessa ja Seinäjoella ensi vuoden puolella. Turku on vielä auki -kovasti tuo reissukumppani kyllä houkuttelee sinne 😆

Koirat ovat voineet hyvin. Tänään Jantter ja Gidja kävi rokotuksilla. Ja Sarritilla kävi hieroja pitkästä aikaa. On kyllä onni, että on "oma" hieroja niin saa huollettua koiria ammattilaisella aina tarpeen mukaan. Nyt tosin saattaapi tulla hiukan taukoa kun meidän ihana hieroja saa lähiviikkoina vauvan, niin voipi olla ettei oo aikoja tarjolla ihan heti 🤗